Mitä on mindfulness?

Kristityille ohjeeksi; vältä näitä...

On asiota, jotka vievät pientä ihmistä väärään suuntaan. Olen tähän koonnut joitakin.
Paras keino pysyä oikeillä jälillä, on tuntea Raamattu, ja halu vaeltaa puhtaasti.

Hyvä paha mindfulness

 ”Työpaikallani aloitetaan mindfulness-harjoitukset. Voinko uskossa olevana osallistua niihin?” eräs
sairaanhoitaja kyseli. Eikä hän ole ainoa, jota kysymys askarruttaa.

Erinomaisena rentoutusmenetelmänä tarjoiltu mindfulness leviää kulovalkean tavoin työpaikoille, kouluihin,
jopa lastentarhoihin. Oikeastaan tämä ei ole ihme. Mindfulness lupaa levottomille ihmisille sisäistä rauhaa,
rentoutumista ja huolettomuutta. Mutta sopiiko se kristityille?

Mindfulness, tietoisuustaito tai hyväksyvän läsnäolon harjoittaminen, on koukuttava juttu, koska siinä on
paljon hyvää. Sen menetelmät ovat paljolti samoja, joita käytetään muun muassa kognitiivisessa terapiassa.
Mindfulnessissa on myös yhtäläisyyksiä kristillisten ajatusten kanssa. Sen sijaan näiden kahden ydin,
päämäärä ja toteutus poikkeavat selkeästi toisistaan.

Mindfulness on zen-buddhalaista. Sen ydinajatuksena on kaikesta kärsimyksestä vapautuminen ihmisen omin
voimin. Karman laki eli se, miten ihminen elää, määrää hänen tulevan elämänsä. Ihminen on siis oman
onnensa seppä ja jokainen tulee autuaaksi omalla uskollaan, kuten Dalai Lama sanoo.

Buddhalaisuuden mukaan ihmistä ohjaavat määrätyt säännöt, lait, mutta toisaalta se ei tunnusta oikean ja
väärän olemassaoloa. Ihminen itse muovaa elämän lakinsa, mutta valaistumiseen tarvitaan paljolti samoja
asioita kuin kristinuskossakin: myötätuntoa, kunnioitusta, rauhaa ja rakkautta.

Mindfulness on mietiskelyä, jossa mieli pyritään rentouttamaan siten, että se irtautuu kaikesta ulkoisesta.
Ajatusten annetaan tulla ja mennä. Niihin ei takerruta, jotta mieli rauhoittuisi ja mietiskelijä kykenisi
päästämään irti sisäisistä impulsseista ja ärsykkeistä.

Rauhoittuva mieli ei seikkaile menneisyydessä eikä murehdi turhia. Se aistii vain tämän hetken. Matka
valaistumiseen, korkeamman tason mielenrauhaan, onnistuu sitä paremmin, mitä tyhjemmäksi mieli
puhdistuu. Tämän seurauksena meditoiva voi kokea syvän ykseyden kaikkeuden kanssa, ja hän ymmärtää,
ettei ole jumalaa yli muiden. Ei ole hyvää tai pahaa, vain oikeita tai vääriä valintoja.

Kristillinen mietiskely (jota valitettavasti ei meillä opeteta) poikkeaa mindfulnessista ratkaisevasti
päämäärässään. Siinä missä mindfulnesslainen tavoittelee mielen tyhjentymistä, kristitty haluaa täyttyä
Pyhästä Hengestä. Hän tietää, että tyhjyyttä ei ole, vaan se täyttyy aina jollakin. Hän muistaa Jeesuksen
varoituksen siitä, miten riivaajista puhdistettu sydän on altis entistä suuremmille eksytyksille.

Siksi hän keskittyy mietiskelyssään, meditoinnissaan ja rukouksessaan Jeesukseen Kristukseen. Hän pyrkii
sitomaan järjen päätelmät, mutta hän voi ja saa buddhalaisten tavoin pyrkiä päästämään irti häiritsevistä ja
mieltä ahdistavista ajatuksista, jotka hän voi antaa Jeesukselle.

Mindfulness-ihminen sanoo: ”Minussa itsessäni on kaikki.” Kristitty sanoo: ”Enää en elä minä, vaan Kristus
elää minussa. Hänessä minä olen, elän ja hengitän. Hänessä minä voin kaiken.”

Salme Blomster
Kirjoittaja on Trigonos ry:n toiminnanjohtaja.