Miten minä tulin uskoon!

Kaksi kuukautta elin uudessa, ihanassa todellisuudessa. Kaikki entinen oli mennyt 
ja uusi oli tullut tilalle. 
Jumalan maailma on todellisuutta jo tässä ajassa meidän ihmisten keskellä ja 
ennen kaikkea omassa sydämessä/sisimmässä.
Sitten tuli pudotus ja tajusin olevanikin syntinen. Sain opetusta, että syntejään
tunnustavalle ja ne hylkäävälle kuuluu armo. Totta! Syntejä vain alkoi tulla enemmän 
ja enemmän esiin ja sanoin jollekin, että eihän tässä ehtisi oikein muuta tekemään, kuin
valvomaan omaa tilaansa, pyytää syntejään anteeksi ja uskoa ne myös anteeksi. 
Eli uskoon tulo alkoi muuttua yhä raskaammaksi. Olin harhassa, kun ajattelin, että syntien
tunnustaminen ainoastaan on tie Isän luo. Väsyin.
Eräs ystävä vei minut uuteen rukouspiiriin. Siellä luettiin Raamattua ja joku selitti. Rukoilltiin
asioidemme puolesta ja viimeksi ihmiset alkoivat liikkua toinen toistensa luona rukoilemassa.
Ensin ihmettelin sitä touhua, kun en ollut sellaista nähnyt. He rukoilivat, yksi puhui kielillä ja
toinen selitti.
Se oli aivan uutta ja outoa. Lopuksi halusin sitä itsekin, vaikka en tiennyt, miten ja kuinka se
tapahtuisi.
Olin kotipitäjässäni hengellisessä tilaisuudessa. Joku sanoi, että puhuja puhui Pyhän Hengen
vaikutuksesta mitä Jumala siihen tilaisuuteen antoi. Sekin oli ihan uutta!
Yht´äkkiä puhuja sanoi: Avaa suusi, sinulla on kielet. Sanat tulivat kohti, avasin suuni ja kieliä
alkoi pulputa. Panin käden suulleni ja salaa toisten selän takana opettelin puhumaan...
Taas elämä muuttui, uudeksi ja paremmaksi. Täytyin Pyhällä Hengellä, koska siitä lähtien
Jeesus oli aina minun kanssani ja minä Hänen kanssaan. Kuljin Hänen kanssaan, niinkuin
parhaan ystävän kanssa. Sai puhua ja Hän vastasi ja vei!
Raamattu opettaa, että joka puhuu kielillä, rukoilkoon että taitaisi selittää. Sitä pyysin.
Olimme, muutamat alkoholistien vaimot aloittaneet rukouspiirin ja hiljaa mielessäni rukoillut,
että Jeesus, ilmesty meille täällä armolahjojesikin kautta, me tarvitsemme Sinua ja
lohdutustasi.
Yhtenä päivänä olin laittanut lapseni päivätorkuille ja meinasin itsekin ottaa "nokoset". 
Tuli voimakas kehoitus mennä rukoukseen ja siinä rukoillessani alkoi tulla selitystä kieliin.
Siitä alkoi uudenlainen rukouselämä ja sain Hänen lahjoillaan palvella Häntä ja Hänen omiaan.

Uskon tietä on kuljettu jo pitkään.......
Elämä ei tullut helpommaksi vaan vaikeammaksi. Mutta koska Jeesus on Elävä Jumala,
Hän auttoi eteenpäin pala palalta. Armolahjat seurakunnassa auttoivat uskomaan
uudelleen ja uudelleen, että Hän elää ja tietää, mitä minulle kuuluu. Hyvät raamattutunnit
vahvistivat kaikella tavalla, koska olin "sotatantereella".
Viimein väsyin, tuli burnout eli loppuunpalaminen. Olin kuin kuollut, kaikelle. Ainoa asia
piti pinnalla, rukous ja "Jeesuksen nimessä ja veressä on synnit anteeksi". Olin 
sairaslomilla töistä ja viimeisen pidemmän sairasloman jälkeen osa-aikainen työntekijä. 
Vuoden kuluttua, vähän toivuttuani, käsin lukion, josta olin haaveillut koko elämäni ajan.

Taas tuli finito. Olin vuoden sairaslomalle ja lopuksi eläkkeelle. Olin haaveillut uudesta ammatista,
mutta olin luvannut Jumalalle, että jos Hän päästää minut lukiosta läpi, menen
raamattukouluun. Hän muistutti siitä.
Kun olin vähän toipunut, kävin 2 v. seurakuntakoulun Suomen Raamattuopistolla
Kauniaisissa. Minun kohdallani se kesti 3 v,. koska taas välillä väsyin, en jaksanutkaan
ja sain opistolta opintojen lykkäystä.
Burnout teki sen, että olin onnellinen, kun sain vain olla kotona, kaikessa rauhassa. En olisi
muuta jaksanutkaan. Lapset olivat jo lähteneet omiin elämiinsä.
Mutta e.o. rumba oli myös aiheuttanut, että uskon liekki hiipui.....
Tuli syntielämä, mutta se ei miellyttänytkään ja hävetti hirveästi. Matti, mieheni kuoli
samassa rytäkässä kun jäin eläkkeelle. Ei vieläkään helpotusta. Piti hoitaa hautajaiset,
perunkirjoitukset ja lopettaa hänen firmansa. Huh!
Tutustuin uuteen mieheen. Menimme avioliittoon, mutta se ei onnistunut. Tuli ero.
Olin ihan puhki ja pohjalla. Seurasi 3 v. surutyö ja samalla liityin seurakuntaan. Koin,
että en voinut siellä puhua asioistani ja pelkäsin heidän mitätöivän minut. Palvelin
seurakunnassa, kunnes vanha tuttu, uupumus palasi.

Sitten Jeesus alkoi puhua minulle. Hän ei ollut minua jättänyt vaikka minä olin eronnut
tavallaan Hänen yhteydestään. Ihmettelin, miksi seurakunnassa ei puhuttu synnistä ja 
syntien anteeksisaamisesta. Sitä juuri tarvitsin. Palasin takaisin alkuperäiseen
seurakuntaani.
Oli vielä monta mutkaa matkassa, mutta hengellisesti aloin vähin erin toipua.
Tuli hätä saada syntinsä anteeksi, Sanan nälkä ja yhä kaipaan rukousyhteyttä Jumalan
omien kanssa.

Mutta miksi aloin tästä nyt kirjoittaa?
Kaiken laiminlyöntieni ja syntieni keskellä Jeesus on taas ilmestynyt Elävänä Vapahtajana!
Rukoilin syksyllä, että Hän antaisi minulle vanhasta tutusta jouluevankeliumista jotakin
uutta. Uusi tarkoittaa, että tuttu evankeliumi, ainakin jostakin kohdasta, elää ja puhuu.....
Tapahtui, että pieni Jeesus-lapsi on, Jumala ja ihminen; Taivaan Isä on Hänen Isänsä
ja Maria äitinsä...... siksi Häntä vieroksuttiin, häpäistiin, ristiinnaulittiin ja siksi, että Isä
näin tuli Hänessä maailmaan ja sovitti meidän kaikkien kaikki synnit.
Toisen todistuksen Hänestä sain mennessäsini tyttäreni perheeseen jouluna. Olisin halunnut
olla kotona kaikessa rauhassa Hänen kanssaan, mutta Hän vaikutti, että menisin heille.
Suorastaan vastustin Hänen tahtoaan. Tapahtui ihme; Hän täytti minut Pyhällä Hengellään
eli rakkaudellaan, joka minulta puuttui. Voi kuinka rakastin heitä jokaista; kunnia ja kiitos
Hänelle!
Jeesus Kristus on uskollinen, siksi Hän ei itseään kieltää saata! Totta!
Jeesuksen yhteyttä etsivä, syntejään katuva saa armon! Hänen rakkautensa on todellinen
ja vain Hän voi tyydyttää ihmisen sisimmän kaipauksen; olla hyväksytty ja rakastettu!