Mitä on olla uskon tielle?

Alussa oli kysymys
Susanna Sarimaa

Simon Edwards, Mari Ovsepyan ja Gareth Black vierailivat  Suomessa viime viikolla.

Ihmiset tutustuvat usein istumalla vastakkain pöydän ääressä ja kyselemällä kysymyksiä.
Suhde Jumalaan saa alkunsa samalla tavalla, kysymyksistä. 
–Raamatusta huomaamme, että Jumala ottaa ihmisten kysymykset tosissaan, koska hän 
ottaa meidät tosissaan. Hän ei halua aivopestä meitä, vaan että löydämme itse vastaukset,
pologeetta Gareth Black pohtii.
Hän vieraili oxfordilaisten kollegoidensa Mari Ovsepyanin ja Simon Edwardsin kanssa viime
viikolla Suomessa. He kuuluvat kansainväliseen evankelistojen ja apologeettojen verkostoon
(Ravi Zacharias International Ministries).
Kolmikko kannustaa antamaan tilaa kysymyksille evankelioidessa. Esimerkiksi tunnin
keskustelusta 55 minuuttia kannattaa kuunnella ja viisi minuuttia vastata.
Usein uskovat ajattelevat epäonnistuvansa evankelioimisessa, jos he eivät osaa vastata
ihmisten kysymyksiin. Mutta eivät vastaukset mittaa onnistumista, he lohduttavat. Saamme
olla haavoittuvia.
– Sanot vain, että en tiedä vastausta ja että haluaisin selvittää asiaa kanssasi, Ovsepyan
vinkkaa.
– Kasvamme itsekin kysymällä kysymyksiä. Lapsena kysyin niin paljon kysymyksiä, että äitini
sanoi minulle lopulta: ”Opetan sinut lukemaan.”
Jeesus on vastaus – mutta mihin?
Mari Ovsepyanin perheessä oli tarjolla useampi laji maailmankatsomuksia. Isoäiti oli muslimi,
isoisä ateisti, isä agnostikko ja äiti uskonnoton.
– Koin, että jos valitsen yhden, joudun ikään kuin luopumaan muusta perheestäni.
Yhteys perheen kanssa oli jotain pyhää. Sillä perhe oli ainoa asia, jonka varaan hän oli
rakentanut identiteettinsä uudessa maassa, Venäjällä. Ovsepyanin synnyttyä he olivat
paenneet sinne sodan jaloista Armeniasta.
Nuorena hän alkoi pureutua eri maailmankatsomuksiin. Sen, minkä hän valitsisi, pitäisi
vakuuttaa hänet, olla varmasti totta. Ovsepyan etsi sisäisiä ristiriitoja ja löysi sellaisia – muttei
kristinuskosta. Mutta puhutteliko kristinusko juuri häntä? Oliko ristintyöllä merkitystä hänen
elämässään? Kuusitoistavuotiaana tyttö tiesi vastauksen.

Uskoontuloa vastustettiin kotona. Kunnes kahden vuoden päästä hänen äitinsä ja siskonsa
löysivät Jeesuksen. Molemmat samana iltana mutta eri syistä. Sisko oli kärsinyt
mustasukkaisuudesta.
– Hän oli ajatellut, että minulla oli jotain, mitä häneltä puuttui. Hän oli vihannut Jeesusta,
koska tämä oli vienyt minut häneltä. Jeesus kuitenkin osoitti siskolleni rakastavansa häntä 
yhtä paljon kuin rakasti minua.
Alettuaan käydä kirkossa Ovsepyania hämmensi, kun usein toisteltiin, että Jeesus on vastaus.
Hän mietti, tiedetäänkö hänen kysymyksensä.
– Jeesus on vastaus, mutta mihin hän on vastaus? Koska nuoret ovat älykkäitä, heille pitää
myös antaa älykkäitä vastauksia.
Tämän kokemuksensa hän on pitänyt mielessä järjestäessään nyt aikuisena suurta apologiaan
keskittyvää tapahtumaa teineille. Se on ollut menestys.
– Palautteen perusteella syy siihen näyttäisi olevan, että emme yksinkertaista uskoa. Nuorten
kanssa pitää muuttaa puhumisen tapaa mutta ei sisältöä.

Vaikuttavia uskonnontunteja

Simon Edwards on myös työskennellyt nuorten parissa, uskonnonopettajana. Mitä nuoret
hänen tunneillaan pohtivat kristinuskoon liittyen? Esimerkiksi vapautta ja ikeudenmukaisuutta.
Monet luulevat, että kristinusko uhkaa niitä, vaikka todellisuudessa se edistää.
– Tänä päivänä nuoret näkevät kristityt ihmisinä, jotka haluavat viedä pois asioita:
mahdollisuuden elää niin kuin haluaa, vapauden rakastaa niin kuin haluaa. He näkevät kristityt
epäoikeudenmukaisina ja syrjivinä niitä kohtaan, jotka eivät elä Raamatun mukaisesti.
Kristittyjä pidetään ylimielisenä, torjuvina, rakkaudettomina, suvaitsemattomina, alistavina,
hän puhuu suoraan.
Mutta uskonnontunnitkin ovat hetkiä, jolloin kuvaa uskovista voi kirkastaa. Edwardsille
itselleen niillä oli nuoruudessa ratkaiseva vaikutus matkalla Jumalan tuntemiseen.
Urheilua harrastava poika loukkaantui neljätoistavuotiaana, ja pelit jäivät väliin pitkäksi aikaa.
Ensimmäistä kertaa elämässä oli aikaa pysähtyä. Hän alkoi pohtia elämää, mikä sen tarkoitus
oikeastaan oli.
– Muistan miettineeni, että elämmekö vain noin kahdeksankymmentä vuotta ja sitten
kuolemme ja muutumme tomuksi. Kaikki mitä olemme, rakastamme ja olemme saavuttaneet
vain katoaa. Jos se on totta, se on surullinen tarina.
Samaan aikaan lukiossa opetus Jeesuksesta ja hänen elämästään teki vaikutuksen.
– Ajattelin, että jos se on totta, se on hyvä tarina. Jokin sisälläni myös kertoi, että tarina on
tosi.
Sisäinen tunne ei kuitenkaan riittänyt skeptiselle luonteelle. Edwards alkoikin kuluttaa tunteja
kirjastossa ja luki uskonnoista ja filosofiaa. Ajan kanssa kristinusko vakuutti hänet.
– Se oli järkevää ja selitti maailmaa, ajatuksiani ja tunteitani paremmin kuin muut
maailmankatsomukset.
Yksi syy oli se, että muissa uskonnoissa tietä paratiisiin, nirvanaan tai muuhun lopulliseen
määränpäähän tarjottiin tekojen kautta. Mutta kristinusko oli poikkeus.
– Jumala itse on tullut minun luokseni ja teki kaiken valmiiksi.

Syntisen rukous

Tässä vaiheessa Simon Edwardsin aivot olivat jo uskossa, mutta sydän vielä ei. Sekin avautui
Jeesukselle eräänä päivänä koulun pihassa, kun hän näki yhden oppilaan lukevan vihreää
lehtistä.
– Kysyin, mikä se oli, ja hän sanoi, että ota tämä ja juoksi pois. Se oli kummallista käytöstä,
mies muistelee ja nauraa.
Lehtinen osoittautui traktaatiksi. Lopusta löytyi syntisen rukous, ja lukiolaispoika rukoili sen.
Edwards tunnusti itsensä syntiseksi – minkä hän tietää olevan monelle ihmiselle korkea kynnys.
– Ymmärsin, kuinka suuri lahja Jumalan armo oli. Päätin ottaa Jeesuksen vastaan
pelastajanani, laittaa hänet etusijalle elämässäni. Heti tunsin syvää rauhaa ja ymmärsin, että
elämäni tärkein asia oli tapahtunut.

Hyväksyntää ei tarvitse ansaita

Toisin kuin Edwards, Gareth Black kasvoi kristityssä perheessä. Hänellä ei ollut sama tilanne
kuin nykyään monilla – ihmiset eivät enää tunne Raamatun sisältöä eikä heillä ole
uskonnollista taustaa. Kristillisiä perinteitä ei vaalita tai lapsia viedä pyhäkouluun.
– Ihmiset eivät ole vain tietämättömiä vaan jopa epäluuloisia uskontoa kohtaan ja
pahimmillaan ajattelevat, että jos sen ottaa tosissaan, se on vaarallista. Terrorismi on heille
osoitus siitä, Black toteaa.
Hän itse kuitenkin aikanaan kasvoi uskossaan kieroon. Poika sai käsityksen, että usko tarkoitti
vain käskyjen ja sääntöjen noudattamista.
– Luulin, että Jumalaa pitää miellyttää, jotta hän hyväksyisi minut. Teininä jätin uskon, koska
halusin itse hallita elämääni ja nauttia siitä. En voinut kuvitellakaan, että elämästä voisi
nauttia uskossa.
Vasta myöhemmin uskovien ­ystävien avulla hänelle valkeni, että hän oli erehtynyt. Uskossa
olikin kyse suhteesta. Jumalan hyväksyntää ei tarvinnutkaan ansaita.
– Minut hyväksyttiinkin sen takia, mitä Jeesus oli tehnyt puolestani ristillä.
Black tajusi, ettei Jumala halunnut tuhota hänen elämäänsä, vaan oli elämän lähde. Hän antoi
elämänsä Jeesukselle ja alkoi tutkia kristinuskoa.

Uskoa puolustamassa– vältä 3 sudenkuoppaa

1. Usko ei synny perusteluista

Emme voi kiistellä ihmisiä Jumalan valtakuntaan. Hyvilläkään perusteluilla ei saa ihmisiä
uskomaan – vaikka toisaalta niiden puute voi myös tuhota uskon.
– Kun annamme ihmisille todisteita ja syitä uskoa, ne eivät luo uskoa, mutta ne luovat 
ympäristön, missä usko voi kasvaa, Simon Edwards selittää.

2. Ihmiset ovat kysyjiä, eivät kysymyksiä

Toinen sudenkuoppa on ajatella, että uskon puolustamisessa riittää, kun opettelee kymmenen
vastausta kymmeneen yleiseen kysymykseen. Niin tehdessään alkaa kohdella ihmisiä 
kysymyksinä pikemminkin kuin ihmisinä.
– Jokainen on ainutlaatuinen, ja jokaisella on ainutlaatuiset tunteet ja tausta, jotka värittävät
lähtökohtaa, jolla he tulevat keskusteluun. Jos emme ymmärrä, mistä kysyjä tulee,
ymmärrämme väärin kysymyksen, Edwards opettaa.

3. Apologia ei ole vain harvojen laji

Apologia ei ole vain niitä varten, jotka ovat älykkäitä ja oppineita. Harhakuva voi johtua siitä,
että apologia on usein yhteydessä filosofiaan.
– Me olemme kaikki evankelistoja ja apologeettoja jokapäiväisissä suhteissa; työssä, perheissä
ja niin edelleen. Jos annat ihmisille mitä tahansa syitä uskoa, puolustat uskoa. Ei tarvitse
erikoistua apologiaan, vaan se on luonnollista uskovan elämässä. Tietenkin kotiläksyt tarvitsee
tehdä, mutta ei kannata vähätellä itseään, Gareth Black kannustaa.

Simon Edwards
“Muistan miettineeni, että elämmekö vain noin kahdeksankymmentä vuotta ja sitten kuolemme
ja muutumme tomuksi. Kaikki mitä olemme, rakastamme ja olemme saavuttaneet vain katoaa. 
Jos se on totta, se on surullinen tarina.”
Simon Edwards on toiminut lakimiehenä ja opettajana. ­Viimeiseksi hän valmistui teologian
jatko-opinnoista Oxfordin yliopistosta ja toimii avustavana kappalaisena OCCA:ssa.

Gareth Black
“Ihmiset eivät ole vain tietämättömiä vaan jopa epäluuloisia uskontoa kohtaan ja pahimmillaan
ajattelevat, että jos sen ottaa tosissaan, se on vaarallista.”
Gareth Black valmistelee maisterintutkintoaan käytännöllisessä teologiassa ja työskentelee
Oxfordin kristillisen apologian ­keskuksessa (OCCA).

Mari Ovsepyan
“Jeesus on vastaus, mutta mihin hän on vastaus? Koska nuoret ovat älykkäitä, heille pitää
myös antaa älykkäitä vastauksia.”
Ennen tuloaan Oxfordiin opiskelemaan ­teologiaa Mari Ovsepyan suoritti tutkinnon psykolingvistiikasta.
 
 Pehmeää apologiaa – tunteet reitti uskolle

Mari Ovsepyanin ateisti-isoisä rakasti klassista musiikkia. Hän tapasi istua nojatuolissaan ja
kuunnella sitä laadukkaan äänentoiston kautta. Kerran tyttö näki isoisänsä itkemässä – kuin
sydän murtuneena.
– Hän sanoi: ”Mari, tällä hetkellä minusta tuntuu, että Jumalan on oltava olemassa. Jos on
tällaista musiikkia, jonkun on oltava sen takana”.

Jumalan on oltava olemassa. Jos on tällaista musiikkia, jonkun on oltava sen takana.

Ovsepyanille hetki oli kiehtova kokemus, se opetti hänelle jotain evankelioimisesta. Vaikka
perustelisi kristinuskon puolesta loputtomiin, ateistin päätä voi olla vaikea kääntää. Mutta taide
voikin avata yhteyden Jumalaan. Se on kuin toinen reitti ristin juurelle.
– Se pääsee panssareidemme läpi tavoilla, joilla älyllinen apologia ei.
Kielitieteilijä vertaa sitä kääntämiseen. Joskus sanojen merkityksiä voi olla haastavaa kääntää
toiselle kielelle.
– Joitakin asioita ei vain pysty ilmaisemaan samalla tavalla vieraalla kielellä.

Totuus on kerrottava

Viime vuonna maailmalla alettiin puhua siirtymisestä totuuden jälkeiseen aikaan. Mielipiteet
perustetaan enemmän tunteisiin ja uskomuksiin kuin tosiasioihin ja tutkimuksiin.
Siksi Simon Edwards huomauttaakin, ettei ihmisten kanssa välttämättä kannata aloittaa
keskustelua uskosta iskemällä kovia faktoja pöytään. Hän lainaa fyysikko ja matemaatikko
Blaise Pascalia, joka on ohjeistanut: ”Tee uskonnosta vetovoimainen. Saa ihmiset toivomaan, 
että se on totta, ja sitten näytä, että se on.”
– Tunteisiin kannattaa vedota, mutta on myös sanottava, että evankeliumi on totta. Sillä tunteet 
menevät ja tulevat, ja joskus ei jää mitään jäljelle.

Evankeliumin syvyys, laajuus ja korkeus  

Evankeliumista avautuu eri näkökulmia uskonelämän eri vaiheissa. Uskoontullessa sen ihana sanoma
minulle oli se, että Jumala rakastaa minuakin, Jeesus on kuollut puolestani, saan syntini anteeksi ja 
löysin elämälleni tarkoituksen. En olisi tuolloin nuorena aavistanut, miten paljon tarvitsen vielä nyt
vuosikymmeniä myöhemmin samaa evankeliumia.
Evankeliumi ei ole hyvä sanoma vain kadotetulle maailmalle, vaan myös uskoville. Se muistuttaa, että 
myös  pitkään uskossa olleet tarvitsevat samaa anteeksiannon sanomaa ja se on vapaasti saatavilla.
Vanha totuus on, että pyhitys on yhä suurempaa oman syntisyyden ja armon tuntemista. 
Iloitsen vieläkin samasta  evankeliumista kuin nuorena! Ehkä jopa enemmän ja syvemmin nyt!
Toiseksi tarvitsen evankeliumia siksi, että vain sen omistanut voi palvella Jumalaa oikealla motiivilla. 
Kun omistan evankeliumin lahjat itselleni, se sytyttää halun palvella Jumalaa. Motivaatio ei synny 
pelosta, vaatimuksesta tai kiristyksestä, vaan ilosta ja rakkaudesta. 
Evankeliumi on hyvä sanoma maailmalle, kokeneelle uskovalle ja kaikille, jotka haluavat palvella 
Jumalaa.

Kuumemittarikristitty?

Otsikon kristitty on sellainen, joka arvioi kristittynä olemistaan kyseisen hetken tunnetilan mukaisesti.
Onko kuumetta vai ei? Onko tunnetta vai ei? Eivät tunteet tai niiden puuttuminen tee kristittyä. 
Kristityksi tekee kaste ja usko, joihin liittyy Jeesuksen seuraaminen.
Ystäväni! Älä mittaa uskoasi tunteillasi tai kokemuksillasi. Ne vaihtelevat tiuhaan. Jumala asettaa 
kristityn mittatikun: "Joka uskoo ja kastetaan, pelastuu" (Mark. 16:15). "Usko Herraan Jeesukseen, 
niin sinä pelastut" (Apt. 16:31).

Mika Tuovinen
lähetysjohtaja
Kansanlähetys

”Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi”

Teksti: Tuuli Korpela

Uudessa Testamentissa kehotetaan useaan kertaan kääntymään tai tekemään parannus.
Mitä se oikeastaan tarkoittaa?

Apostoli Paavali julistaa, että Jumala ”vaatii kaikkia ihmisiä kaikkialla tekemään parannuksen”(Apt. 17:30).
Parannukseen viittaava alkukielen sana on suomennettu Uudessa testamentissa käännöksestä ja
asiayhteydestä riippuen esimerkiksi ilmauksilla ”tehdä parannus”, ”kääntyä” tai ”mielenmuutos”. Usein sanat
esiintyvät käskyinä ja kehotuksina. Myös Jeesus kehottaa ihmisiä kääntymään, tekemään parannuksen.

Parannuskäsky on edelleen voimassa, mutta mitä se tarkoittaa? Pitäisikö meidän osata tehdä itsellemme
parannus, parantua? Miten parannuksenteko suhteutuu siihen, että ”pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan
se on Jumalan lahja”  Ef. 2:8?

Kääntymistä ei ole ilman evankeliumia

Raamatunopettaja ja kirjailija  Liisi Jokiranta selittää, että parannuksen teko on sama kuin
kääntyminen. Ajatuksen kääntymisestä voi hahmottaa kuvittelemalla sankan metsän, johon on eksynyt.
– Kun on ihan eksyksissä, voi tietysti jatkaa harhailua sinne tänne, mutta voi myös kääntyä takaisin.
Moni kokee Jumalan puoleen kääntymisen päätöksenä, joka Jokirannan mukaan tehdään usein vaikeuksien
yllättäessä. Nälkä sai tuhlaajapojankin kääntymään kotiin, jossa isä otti tämän riemastuneena vastaan.

Vilpittömästi kääntynyt haluaa elää Jumalan tahdon mukaan, kertoo Jokiranta. Alkuun sen voi uskoa
onnistuvan, kunnes alkaa nähdä syntejään ja lopulta sisimpänsä syntisyyttä, jota ei millään saa itsestään
pois. Jokiranta kertoo esimerkin herännäisyyden perustajasta Paavo Ruotsalaisesta.
– Hän oli hurskas mies, teki kaiken Jumalan tahdon mukaan niin hyvin kuin osasi, mutta tuli sisimmässään
yhä rauhattomammaksi. Sitten seppä Högman sanoi, että häneltä puuttuu Kristuksen sisäinen tunteminen.
Seppä opasti hänet evankeliumin osallisuuteen,.

Parannuksentekoa – kääntymistä – ei nimittäin ole ilman evankeliumia, huomauttaa Jokiranta. Hän viittaa
Markuksen evankeliumiin, jossa Jeesuksen parannuskehotukseen kuuluu toinenkin, yhtä tärkeä osa:
”Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi” (Mark. 1:15).

Parannuksentekoa – kääntymistä – ei nimittäin ole ilman evankeliumia.
– Evankeliumi on sanoma Jeesuksesta, joka on ottanut meidän syntimme ja syyllisyytemme omaksi
syykseen. Saamme uskoa täydelliseen syntien anteeksiantamiseen.
Vakuuttuminen omasta syntisyydestä on evankeliumin ymmärtämisen edellytys, sanoo Jokiranta.
– Jossain vaiheessa ihminen joutuu vararikkoon itsensä kanssa. Silloin ei jää muuta kuin Jeesuksen täytetty
työ.

Muutos on kääntymisen hedelmä

Arkikielessä parannukseen viitataan usein haitallisten tapojen lopettamisena. Saatamme tokaista: ”Tein
parannuksen myöhästelystä”, ”Tein parannuksen jatkuvasta herkkujen syömisestä” tai ”Tein parannuksen
ylinopeuden ajamisesta”. Hengellisen parannuksen tekijältä ei kuitenkaan edellytetä ulkoisia muutoksia.
Mahdollinen muutos on Liisi Jokirannan mukaan kääntymisen kylkiäinen.

– Uskon hedelmänä tulee muutos. Näkemykset Jumalasta, Jeesuksesta, synnistä, sovituksesta ja kaikesta
muustakin muuttuvat. Se vaikuttaa väistämättä koko elämään. Emme välttämättä tule paremmiksi, mutta
meihin tulee jotain sellaista uutta, jota ei voi salata.
Parannusta tarvitsevat Jokivarren mukaan sekä kastetut että kastamattomat. Kasteessa lapselle lahjoitetaan
evankeliumi, mutta katekismuksen mukaan kaste ilman uskoa on hyödytön. Parannusta tarvitsevat myös ne,
jotka eivät ole tuhlaajapojan tavoin ajautuneet rajusti harhateille. Kukaan ei ole vailla oman sisimmän
syntisyyttä.
Emme välttämättä tule paremmiksi, mutta meihin tulee jotain sellaista uutta, jota ei voi salata.
Entisajan parannussaarnat ovat vähentyneet, mutta Jokirannan mielestä Jumalan tahtoa tulisi julistaa
enemmän tavalliseen arkeen liittyvissä asioissa. Silloin synnintunnolla on mahdollisuus herätä, mikä voi
johtaa kääntymiseen.

Mene rauhassa nukkumaan

Myös päivittäinen parannus eli Jumalan puoleen kääntyminen on Liisi Jokirannan mukaan tärkeää, mutta ei
tarkoita ankaraa syntien laskemista ja raportoimista. Kukaan ei voi tunnustaa kaikkea, hän muistuttaa.
– Voimme tulla Jeesuksen luokse sellaisina kuin kunakin päivänä olemme, ja hän vähän kuin silittää
tukkaamme ja sanoo, että on kaiken sovittanut, mene rauhassa nukkumaan.
Uuden päivän saa aloittaa lunastuksen ilosta, puhtaalta pöydältä. Jos jokin synti erityisesti painaa,
ripittäytyminen luotettavalle uskovalle ystävälle auttaisi monia, arvelee Jokiranta. Rippiin kuuluvan
synninpäästön saa uskoa Jumalan sanoina. Luterilaisen käsityksen mukaan rippi on kuitenkin ennen kaikkea
mahdollisuus, ei velvollisuus.
Syntien laskeminen ei tuo autuutta, ainoastaan Jeeuksen ristintyö. Parannus ei näin ollen vie pohjaa
pelastukselta Jumalan lahjana. Liisi Jokiranta tiivistää opetuksen parannuksesta Tunnustuskirjojen
määritelmään: ”Parannus on synnin kauhistumista ja evankeliumin uskomista”.

"Kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on
moitetta toista vastaan. Niinkuin Herrakin on antanut teille anteeksi,
niin myös te antakaa.   Kol. 3:13
Pasi Turunen

Antaa anteeksi ja pyytää anteeksi ovat hyveitä, joiden opettelemiseen menee koko elämä.
Molempiin liittyy joukko myyttejä, jotka hämärtävät sen mistä on kyse. Niihin sisältyy myös
raamatullisia totuuksia, jotka on hyvä tuntea
 
Yhdysvaltalainen pastori ja kirjailija Sam Storms luettelee eräässä blogissaan sekä viisi myyttiä
että viisi totuutta anteeksiantamisesta. Ensin viisi myyttiä, jotka perustuvat väärinymmärrykseen
siitä mistä anteeksiantamisessa on kyse.

Viisi myyttiä anteeksiantamisesta

1.TOISIN KUIN MONET OVAT USKONEET, ANTEEKSIANTO EI OLE UNOHTAMISTA.
 
2.ANTEEKSIANTAMINEN EI TARKOITA, ETTET ENÄÄ TUNTISI KOKEMASI LOUKKAUKSEN
AIHEUTTAMAA AHDISTUSTA JA TUSKAA.
 
3. SE, ETTÄ ANNAT ANTEEKSI JOLLEKIN, JOKA ON TEHNYT SYNTIÄ SINUA VASTAAN, EI TARKOITA,
ETTÄ LAKKAAT KAIPAAMASTA OIKEUTTA.
 
4. ANTEEKSIANTAMINEN EI TARKOITA SITÄ, ETTÄ SINUN ON TEHTÄVÄ RIKOKSENTEKIJÄLLE
HELPOKSI SATUTTAA SINUA UUDELLEEN

5. ANTEEKSIANTO ON HARVOIN KERTALUONTEINEN, KÄÄNTEENTEKEVÄ TAPAHTUMA
 
Se, että loukkaus palautuu mieleen tai yhä sattuu, tai että haluat suojata itseäsi uusilta
loukkauksilta ei siis tarkoita, että olet huono kristitty, tai ettet olisi antanut anteeksi. Kuten
viimeinen kohta 5 sanoo, anteeksiantaminen on usein aikaa vievä prosessi.
Rikkomuksen vakavuudesta riippuen anteeksianto ei kaikissa tilanteissa edellytä yhteydenpidon
palauttamista ja normalisoimista. Jos ajattelemme vaikka lapsuuden hyväksikäyttökokemuksia
ne on mahdollista antaa anteeksi, mutta se ei velvoita solmimaan ja normalisoimaan suhteita
hyväksikäyttäjään. Jos toinen henkilö toistuvasti aiheuttaa vahinkoa valehtelemalla sinulle ne
on mahdollista antaa anteeksi, mutta se ei velvoita sinua luottamasta häneen toistuvasti.
Turvautuminen viranomaisiin silloin kun henkeen ja omaisuuteen kohdistuu vakava uhka ei ole
anteeksiantamattomuutta, vaan tervettä itsensä suojelua.
 
Mutta Raamattu velvoittaa meitä antamaan anteeksi toisillemme, sillä Jumala on antanut
Jeesuksessa anteeksi meille. Tämä riisuu meiltä mahdollisuuden hautoa kostoa ja  
anteeksiantamatonta mieltä tai olla pikkumaisia. Sam Storms luettelee viisi raamatullista
totuutta anteeksiantamisesta. 

Viisi totuutta anteeksiantamisesta
 
1. JUMALA KRISTUKSESSA ANTOI MEILLE ANTEEKSI OTTAMALLA PÄÄLLENSÄ HÄNTÄ VASTAAN
TEKEMÄMME SYNNIN TUHOISAT JA TUSKALLISET SEURAUKSET.
 
2. JUMALA ANTOI MEILLE ANTEEKSI KRISTUKSESSA MITÄTÖIMÄLLÄ VELAN, JONKA OLIMME
HÄNELLE VELKAA. TOISIN SANOEN MEITÄ EI ENÄÄ PIDETÄ MAKSUVELVOLLISINA
SYNNEISTÄMME EIKÄ MEITÄ PAKOTETA MAKSAMAAN NIISTÄ.

3. SE, ETTÄ ANNAMME TOISILLE ANTEEKSI NIIN KUIN JUMALA ON ANTANUT MEILLE ANTEEKSI,
TARKOITTAA, ETTÄ PÄÄTÄMME LUOPUA KOSTOSTA.
 
4. ANTAA ANTEEKSI TOISILLE, NIIN KUIN JUMALA ON ANTANUT MEILLE ANTEEKSI, TARKOITTAA,
ETTÄ PÄÄTÄMME TEHDÄ HEILLE MIELUUMMIN HYVÄÄ KUIN PAHAA. LUE ERITYISESTI
ROOM. 12:17–21.
 
5. JUMALA ANTOI MEILLE ANTEEKSI KRISTUKSESSA SOVITTAEN MEIDÄT ITSENSÄ KANSSA,
PALAUTTAMALLA SUHTEEN, JONKA SYNTIMME OLI RIKKONUT.
 
Jumalan anteeksiantamus on jotain käsittämätöntä ja valtavaa. Hän on antanut meille anteeksi
enemmän ja täydellisemmin kuin kykenemme edes ymmärtämään. On vapauttavaa tietää, että
on saanut kaikki synnit anteeksi.

Elä anteeksiantamuksessa.

Anna anteeksi.